"Mitä nyt?" Manta kysyi huomattessaan Islan harhailevan katseen.
Isla pysyi vaiti ja lähti kulkemaan hitaasti lipuvan ihmisjoukkion perässä. Isla yritti kurkotella nähdäkseen pojan vielä kerran, mutta hän oli kai mennyt jo ulos. Kaikki lähtivät vähitellen autoillaan kohti seurakuntataloa, missä pidettiin Susannan muistotilaisuus. Tytöt pääsivät Susannan isovanhempien kyydissä.

Rakennus oli tilava ja valoisa. Laskeva aurinko sivaltui ikkunasta ja muodosti lattialle tummia varjoja. Tytöt istahtivat perimmäisiin pöytiin ja hakivat kupin kuumaa. Manta otti ison kupin kahvia, toiset tytöt tyytyivät teehen. Tunnelma salissa oli matala, kuului vain hiljaista puheen sorinaa ja osan ottoja yhtenään.

Isla pyöritteli lusikkaa höyryävässä teessä. Kuppiin oli maalattu sinisiä pienenpieniä kukkia ja joutsenia. Hän ei saanut ajatuksiaan irti Aleksista. Välillä hän vilkaisi Aleksin suuntaan, mutta hän käänsi päänsä nopeasti huomatessaan Aleksin tuijottavan häntä.

Aleksin ruskeat hiukset pörröttivät vähän ympäriinsä ja hänen musta takkinsa retkotti vähän hassusti auki.
"Huomaatko tuon pojan tuolla, eikö ookki aika namu?" Manta keskeytti Islan unelmoinnin ja heilautti päätään pojan suuntan.
"Manta! Olemme hautajaisissa, jos satut muistaman," Isla tiuskaisi hiljaa, mutta ei voinut olla unohtamatta Mantan äskeistä kommenttia.
"Vai on hän aika namu, sillä tavalla" Isla mietti vihoissaan.
"Sori," Manta vastasi selvästi katuvana huomattuaan itsekkin lauseen huonon ajankohdaan, mutta lisäsi nopeasti:
"Mutta vaikka olisimme missä, hän on yhtä söpö. Katso, se tuijottaa meitä!" Ja vinkkasi Islalle silmää.
Isla ei vastannut vaan tuijotti Mantaa jäykästi ja ryntäsi vessaan.

Hän korjaili levinneitä peilin edessä meikkejä ja nyppi nukkaa hameestaan. Isla istahti pöntölle miettimään asioitansa. Samassa ovi aukesi.
"Ei saa tulla! Mä oon tääl..?" Isla lopetti huomatessaan tunkeilijan olevan Aleksi.
"Ai sori," Aleksi vastasi selvästi nolona.
"Ei, älä mee!" Isla huudahti ja nousi pöntöltä.
"Öö. Niin?" Aleksi kysyi ja tuijotti Islaa.
"Tuota, otan osaa," Isla keksi nopeasti.
"Kiitos," Aleksi vastasi hiljaa.
"Mitenköhän ei olla tultu tavattua aiemmin Susannan luona, oothan sä sentään Susannan veli ja näin," Isla sanoi ja asetti turhan hiussuortuvan korvan taakse.
"Eiei. En mä oo Susannan veli. Tai ainakaan biologinen sellainen," Aleksi korjasi nopeasti.
"Mitä, mut mä luulin..?" Isla sanoi.
"Niin ne kaikki luulevat. Olen hänen serkkunsa, mutta todella läheinen tälle perheelle. Vanhempani työskentelevät Meksikossa ja tulevat vain jouluna ja kesinä kotiin. Opiskelen tässä lähellä olevassa sisäoppilaitoksessa musiikkia, mutta vierailen usein Susannalla," Aleksi selitti.
"Ai, okei" Isla vastasi hiljaa huomatessaan Aleksin puhuttelevan häntä kuin vierasta ihmistä.
"Muistatko sinä minut?" Isla kysyi nopeasti.
"Ai sinutko, no ei tule nyt mieleen," Aleksi sanoi ja katsoi Islaa päästä varpaisiin.

Isla tuijotti Aleksia suu auki hämmästyksestä. Eikä hän tosiaan muistanut Islaa? Oliko Isla tosiaan ollut hänelle sellainen yksi suukko vain? Isla oli kyllä kuvitellut enemmän?

"No, ei sitten mitään," Isla sanoi ja oli jo avaamassa ovea, kun Aleksi yhtäkkiä sanoi:
"Odotas," ja nosti katsoi Islaa uudestaan silmiin. Hänen huulilleen muodostui hymy.
"Isla," Aleksi muodosti huulillaan, mutta ei sanonut mitään ääneen. Hän painoi Islan seinää vasten ja suuteli. Monta pitkää sekunttia, minuuttia, se tuntui ikuisuudelta, ja ihanalta.
Samassa ovi aukesi toistumiseen:
"Isla mikä sulla kest..?" Isla kuuli Roosan äänen ovensuusta.
"Tota, sori," Roosa sanoi hiljaa ja sulki oven.
"Ja sä tunnet ton?" Aleksi kysyi.
" Valitettavasti," Isla sanoi ja katsoi Aleksia huolestuneena.

Aleksi oli jo painamassa huuliaan Islan huulille, kun ovi rämähti taas auki.
"No mitä nyt taas?" Aleksi ärähti ja näki nyt koko tyttö joukkion.
"Mitäs täällä puuhataan?" Manta kysyi ja astui sisään ahtaaseen vessaan.
"Niin, selittäkäähän meillekkin?" Roosa toisti.
Isla pyöritti päätään ja sanoi:
"No, onhan teillä silmät,"
"Kiva, niin on," Manta sanoi kylmästi ja heilautti päätään oveenpäin:
"Tulkaa tyypit, meitä ei kaivata täällä,"
"Sori, mun pitää mennä perään," Isla sanoi ja antoi suukon Aleksin poskelle.
Vaihdettuaan nopeasti puhelinnumerot Isla ryntäsi Mantan perään, mutta he olivat jo lähteneet. Hän vaipui väsyneenä maahan.
"Mitä mä nyt tein?" Isla toisti mielessään. Jos jokin asia menee hyvin, se tulee kaksin kertaisesti pahempana takaisin. Nyt hän löysi Aleksin, mutta Susanna ja Manta lähtivät.
Isla painoi kasvot käsiinsä ja antoi kyynelten valua.
"Tää on niin väärin," Isla huusi.
                                ....